torstai 10. syyskuuta 2015

Terveisiä metsästä

Mistä alkaisin pitkän tauon jälkeen?
Tapahtunut on paljon ja kerrottavaa hurjasti.

Vilkuilen jatkossa ehkä toisinaan hiukan taaksepäin ja
kerron jotain viimeisen vuoden aikana tapahtuneista.
Matkaa tehdään kuitenkin tässä ja nyt.
Uusia tuulia on purjeissa aina, onneksi!



Luonnonmateriaalityöt ovat olleet Sallan Pajan 
valikoimissa alusta asti jossain muodossa.
Myyntiin valmistamani tuotteet ovat yhä harvemmin luonnon antimista,
mutta pajoissa niitä hyödynnetään monipuolisesti.

Luonnonmateriaaleissa on taikaa:
vuodenajat mahdollistavat niiden käytön monen kirjon,
ne taipuvat kuin itsekseen aina uusiin muotoihin ja 
pelkästään jo materiaalien haku on aina
uskomattoman ihana kokemus arjen keskellä.

Tällä viikolla on jälleen pajailtu sammalien, jäkälien,
käpyjen, varpujen, risujen ja ties minkä metsän aarteiden parissa.
Ihan uutena juttuna oli, 
että järjestinkin pajan metsässä!



Olipa huikea päivä keskellä syksyisen metsän tuoksumaailmaa.
Jokainen pajailija sai oman mieltymyksensä mukaan 
kerätä metsästä materiaalia ja
taiteilla niistä teoksia oman mielen ja
opastamieni vinkkien ja ohjeiden mukaan.


Valmista syntyi vauhdilla,

sillä muutamien peruskikkojen kera mm. 
sammalsydämiä ja -palloja syntyy aikas nopeasti.

Osallistujat olivatkin innoissaan ja 
naureskellen ihmettelivät kuinka saavat työnsä
 mahtumaan autojen takaluukkuihin :)



Pajassa juodaan aina välillä pajakahvit herkkujen kera.
Niin tietysti tehtiin myös metsäpajassa.



Tälläkin kertaa suolaisena tarjolla
tomaattimuffinsseja. Niiden ohje on blogissa 
juuri edeltävänä postauksena ja löytyy
myös kotisivuilta "Pajat"-otsikon alta, 
"Pajakahvilan salaiset reseptit"-välilehdeltä
 


Kauniin alkavan syksyn keskellä
tänään on tulossa ennusteiden mukaan lähes
kesäisen lämmin päivä.
Se tietää loistavaa mahdollisuutta 
betoninvaluun.
Hommiin siis!

Ihania syyspäiviä sinulle!
- Salla -






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti