maanantai 19. elokuuta 2013

Yhdessä eteenpäin

Minulla on unelma -
yrittää yhdessä.

Näen maailman,
tai nyt alkuun vaikka oman kotikaupunkini,
yhtenä mahdollisuutena,
 jonka voi jakaa kaikkien halukkaiden kanssa.

Nyt siis nimenomaan yrittäjän näkökulmasta.
 Uskon vahvasti yhteistyönvoimaan.

Pienessä kaupungissa on aina voitto, 
kun asiakas asioi jossain liikkeessä... 
vaikka se ei aina olisikaan oma puoti.

Kun yrittäjät tuntevat toistensa liikkeet ja valikoimat,
voidaan asiakkaalle suositella muitakin liikkeitä ja 
 valikoimamme yhteensä  on kuin suuressa tavaratalossa.

Asiakas on onnellinen saadessaan hyvää palvelua ja 
 iloinen huomatessaan yrittäjien yhteiseen hiileen 
puhaltamisen tunteen, joka kaupungissa vallitsee.

* * *
Unelma ei ole vielä totta,
mutta töitä sen eteen tehdään.

Tasan vuosi sitten ajatukseni kirkastui ja
aloitin yrittäjäjoukon kasaamisen.

Vuoteen mahtuu valtava määrä työtä ja tunteita.
Hetkiä voisi kuvailla monin sananparsin.
Sieltä löytyy niin onnenkyyneleet, kivireen vetämiset kuin
pään seinään hakkaamisetkin.

Säännöllisen epäsäännöllisesti olen saanut 
mustaa valkoiselle asialistojen ja aamukahvien 
rupattelukoontien muodossa.
Ja lukuisa määrä yhteisiä tempauksia
on vuodessa toteutettu



Pikkukaupunkimme ihanan kahvilan
 herkkuleivonnaiset piristävät silloinkin,
kun yhteistyön kehittäminen ei ole pelkkää onnistumista.


Jos olisin kukkulalla yksin,
en voisi jakaa yrittämisen onnea ja vaikeutta.
Ja ennen kaikkea,
en usko, että kykenisin onnistumaan.

Työtä yhteistyön eteen, vaikka toisinaan vastatuuleen,
jaksan tehdä, koska uskon "voittoon" .
Minulla on myös  vahva joukko jo ympärilläni ja tukea saatavilla.

Tsemppaus-kiitosruusu on pieni-suuri ele,
jonka viime viikolla sain.
Iso kiitos ympärilläni oleville yrittäjille!

Yhdessä me valloitamme maailman!

- Salla -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti